Etelä-Savon
Maastoautoilijat Ry.

Etsama @ Facebook!
Käy tykkäämässä itsesi myös facebook-sivuillemme, josta näet uusimmat tapahtumat ja uutiset!

 

   Etusivu      Etsama
Etelä-Savon Maastoautoilijat Ry (Etsama) on perustettu alkuvuodesta 2009.

Yhdistys toimii Etelä-Savossa, yhteistyössä muiden moottoriurheilu- ja harrasteseurojen kanssa, pääpainon ollessa Mikkelin alueella.

Etsama järjestää toimintaa jäsenistönsä maastoauto- ja mönkijäharrastajien lisäksi myös muille lajista kiinnostuneille mm. kilpailuiden, safareiden, ajo- ja käsittelyharjoituspäivien sekä erilaisten tapahtumamatkojen merkeissä.


Järjestämme vuosittain kilpailuja sekä pienempiä tapahtumia, joissa on paljon nähtävää ja koettavaa niin osallistujille kuin yleisöllekin. Tapahtumat ovat mukavassa yhteishengessä toteutettuja ja sopivat siten kaikenikäisille.


Järjestämämme Himalaja 24h 2010 oli Suomen suurin Off-Road suunnistuskilpailu vuonna 2010.


Käytössämme on ajoreittejä ajoharjoittelu-, safari- ja kilpailukäyttöön. Safareiden suhteen olemme pyrkineet raivaamaan reitit siten, että pienemmilläkin pyörillä pärjää hienosti mukana, mutta vastaavasti mönkijöille ja isopyöräisillekin autoille haasteita löytyy. Luvallisia reittejä riittää siis kaikille kalustosta ja kokemustasosta riippumatta!